Pirkkarakkautta?
Jos kliseiden jakaminen olisi suomen rikoslaissa rangaistava teko, tulisin tämän tekstin myötä luultavasti
istumaan linnaan pitkää kakkua. Nykyaikainen deittailukulttuuri tuntuu olevan pinnallisempaa kuin koskaan
ihmiskunnan historiassa, ja jotkut deittailuintellektuellit kutsuvat sitä jopa kertakäyttörakkaudeksi. Toki, jos
ja kun kyseessä on vain kertaluontoista rakkautta, lipsuu se kenties helpommin rakastelun puolelle. Lienee
siis sopivaa sanoa, että nykyaikaisen rakkauden ja rakastelun raja on veteen piirretty viiva.
AA:n seuraajayhteisö sai taannoin jakaa omia erokertomuksiaan, ja purkaa sydäntensä tuntoja enemmän
tai vähemmän epätavanomaisista syistä päättyneiden tapailu- ja seurustelusuhteiden osalta. Tämän
kollektiivisen eropäiväkirjan lukeminen herättää allekirjoittaneessa tunteita koko skaalan laidasta laitaan.
Suurin huolenaiheeni ei asian tiimoilta ole se, että iso osa vastauksista näytti yläastelaisen kirjoittamalta,
vaan enemmän hiusrajaa takaraivoa kohti painaa se kuinka vastenmielisistä ja lapsellisista syistä
kysymykseen vastanneet ovat jääneet lämpimän käden varaan. Lukiessani erokertomuksia, en enää
ihmettele miksi nykyaikaista rakkauskulttuuria tituleerataan kertakäyttörakkaudeksi. Pelkästään viestien
ulkoasu ei näyttänyt yläastelaisen luomukselta, vaan eritoten tarinoiden sisältö haiskahti keski-ikäisen
saippuasarjakäsikirjoittajan näkemykseltä esiteinien rakkauden vuoristoradalta.
Yksi yhdistävä tekijä lähes poikkeuksetta jokaisella kertomuksella oli. Jokaisessa haiskahti enemmän tai
vähemmän se, että toiselle osapuolelle annettu syy oli täysin tekaistu. Syy keksitylle eron syylle voi olla
lähes mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, ja mikäli uskominen lukijoiden vastauksia on, on suurin osa
syistä lähempänä maata kuin taivasta. Uskokaa tai älkää, yhdestäkään vastauksesta ei paistanut läpi se, että
pakkien antaja olisi oman aikansa casanova.
Oli syynä sitten liian isot rinnat, väärän merkkinen auto tai
kuukausitulot, piilee rukkasten taustalla syy, jota tuskin kukaan muu kuin rukkasten ojentaja osaa sanoa.
Korkeakoulututkintoon rinnastettavat lukion viisi psykologian kurssia mahdollistaa allekirjoittaneen
alkeellisen ihmistulkinnan, jonka perusteella uskallan väittää, että jokainen tapailun aikana saaduista
yltäimelistä viesteistä tähtäsivät ainoastaan yhteen asiaan, joka ei suinkaan ollut yhteinen tulevaisuus tai
perheen perustaminen.
Ihmiskunnan historia tuntee monta sieluparkaa, jotka ovat jossain vaiheessa elämäänsä viettäneet sitä mikä
kansainvälisessä kielessä tunnettaisiin ”Slut phasena”. Kutsuttakoon tätä suomalaisittain vaikka
lutkasteluksi. Uskon myös itse, että tällainen vaihe elämässä tuo hetkellisesti lisää sisältöä ja väriä muutoin
hieman harmaan elämänkerran sivuille.
On kuitenkin osattava myös päästää irti tuosta hyvinkin teinihtävästä elämäntyylistä. Jos ei vapaaehtoisesti, niin ainakin ensimmäinen klamydiatartunta ja sen antibioottien myötä kolme viikkoa kestänyt perseestä kuseminen auttaa ymmärtämään, että irtosuhteet ja
tunteeton tuntemattomien nylkyttäminen eivät ole avain onneen tai onnelliseen elämään. Eri asia on
tietysti ansaita elantonsa sillä, mutta uskon että hyvin suuri osa tämänkin tekstin lukijoista hankkii leivän
pöytäänsä muilla keinoin, kun paistattelemalla sukupuolivärkkejään suuren yleisön nähtäväksi.
Palatakseni kuitenkin varsinaisen aiheen pariin, joka ainakin oli alussa nykyaikainen deittailukulttuuri, ei
allekirjoittaneella ole liiaksi asti hyvää sanottavaa. En missään nimessä ihmettele sitä, miksi sitä kutsutaan
kertakäyttödeittailuksi, sillä valitettavan monasti ”rakkaus” on verrattavissa juhannuspöydästä tuttuihin
pahvilautasiin. Kumpikin tarjoaa ohikiitäväksi hetkeksi sitä, mitä halutaan, mutta käytön päätteeksi niin
rakkaus kun valmismarinoidun kasslerpihvin tahrima pahvilautanenkin joutaa roskiin. Huomionarvoista on
myös se, että kummankin käyttökokemuksen kanssa alkoholi kulkee usein käsi kädessä.
Jos kutsun nyt omaa ikäluokkaani ironisesti ”nuoreksi”, tulee joku pari vuotta vanhempi, kolmeakymmentä
ikävuotta hamuileva oman elämänsä aristoteles kertomaan mikä pojankloppi vielä olen ja kuinka en tiedä
elämästä vielä mitään, mutta jos kutsun nyt omaa ikäluokkaani epäironisesti nuoreksi, tulee joku, joka on saanut alkunsa tällä vuosituhannella kertomaan että paikkani ei enää ole lukion pikkujouluissa tai amisten
kotibileissä. Olen siis liian vanha ollakseni nuori, mutta liian nuori ollakseni vanha.
Olenko minä ja kaikki
58 000 ikäkaimaani siis väliinputoajia? Oli lopputulema mikä hyvänsä, ihmettelen silti suuresti sitä milloin,
miksi ja miten me aloimme tuhota omaa seurustelukulttuuriamme?
En epäile, etteikö maailmasta enää
löytyisi ”hyviä” ihmisiä, jotka uskovat perinteiseen rakkauteen ja ovat vannoneet rakkauttaan samalle
ihmiselle pitkään, mutta herran vuonna 2023 muodissa tuntuu olevan enemmän väliaikainen rakastaminen.
On hyvä, että menneillä vuosikymmenillä muodissa olleet rakastamisen keinot ovat jääneet jo unholaan,
mutta kaikkea ei olisi välttämättä tarvinnut viedä niin äärimmäisyyksiin.
Yhtä kaikki. Vaikka seuraajien kertomukset suhteiden kuoppaamisista olivatkin sydäntäsärkevän
hulvattomia, lienee turvallista sanoa, että on parempi, että suhteet tulivat päätökseensä. En jaksa uskoa,
että vuosisadan romanssiin rinnastettavaa tuhkimotarinaa on mahdollista luoda sellaisille perustuksille,
jossa koko suhteen säilymistä horjuttaa toinen toistaan pienemmät asiat.
Oli kyseessä sitten naisen pituus,
arvet käsivarsissa, auton merkki, hiusten väri tai tyylitaju, jättää edellä mainituista syistä rukkasten
ojentaminen todella paskan maun suuhun. Ei sellaista paskaa makua mitä suuhun jää, kun tajuaa
laittaneensa suolan sijasta ruokaan sokeria, vaan sellainen paska maku joka suussa on kolmen päivän
hammaspesuttoman ryyppäämisen jälkeen. Ymmärrän kyllä, että jokaisella meistä on omat
mieltymyksemme kumppanin ulkoisille piirteille, mutta jos ghostaamista perustellaan niin pinnallisilla syillä,
kun mitä aiemmin listattiin, ansaitsee ghostaava osapuoli jäädäkin oman kätensä varaan.
Uskon puhuvani nyt jokaisen pakit saaneen ja ghostatuksi tulleen puolesta kun sanon että toivon pakkien
antajien ja ghostaajien molempien tyynyn puolien olevan lämpimiä.
