Katupöly, lämmin aurinko, lumen sulaminen silmissä ja kevään ensimmäinen terassilla nautittu olut ovat
tunnetusti olleet kesän merkkejä vuosi toisensa jälkeen.
Kun nyt raotan sälekaihtimia ja katson ikkunasta
ulos, huomaan että aurinko toden totta hellii vielä hennosti routaista maata, lumihanki ei enää yllä joka
nurkalla vyötäröön asti ja lakaisinkoneet tekevät jalkakäytävillä ja taloyhtiöiden parkkipaikoilla kaikkensa
saadakseen astmasta kärsivät kansalaiset läpikäymään pitkän ja tuskallisen yskäkuoleman nostamalla
ilmaan katupölypilven, jonka rinnalla Pompeijinkin allensa haudanneen tulivuorenpurkauksen näyttämään
lapselliselta.
Jos kesä todella tekee tuloaan niin en voi kun ihmetellä sitä, miksi en ole jo terassilla
tarjoamassa mallasseksuaaliselle mielelleni sen kaipaamaa virikettä. Tunnetusti alkoholin vaikutuksen
alaisena saadut ideat eivät johda selvinpäin toivottuun lopputulokseen, mutta koen että luovaa työtä
harjoittaessa, saattaa hiuksenhieno häiriö hermoärsykkeissä jopa siivittää köyhän miehen Juha Vuorisen
lukijalle suotuisampaan lopputulemaan.
Humalassa tehdyistä päätöksistä puheen ollen, kesän saapuminen tarkoittaa paljon muutakin kun sitä että
Instagramin tarinaosiot alkavat täyttyä terassikuvista saatesanoilla ”Kesän ekat!!”. Se tarkoittaa sitä, että
koko pitkän talven persoonallisuutensa varassa eläneet miehet ja naiset, tytöt ja pojat voivat kaivaa taas
lyhimmät kesämekkonsa ja tiukimmat fuckboy-shortsinsa ja alkaa hiljalleen harjoittelemaan
loppuunkulutettujen iskurepliikkien itsevarmaa ulosantia paidattomana peilin edessä. En ala erittelemään
hot boy summeria enkä hot girl summeria, vaan puhun yleisesti horokesästä.
”Horokesä” on monien
muiden vastaaviensa lailla melko vastikään suuren yleisön tietoisuuteen tuotu termi, ja vaikka erityisesti
lämpimimpään vuodenaikaan painottuvalta genitaalien yhteensovittamiselta onkin puuttunut täsmällisesti
sitä kuvaava termi, uskon että ei se ilmiönä ole vanhemmillekaan sukupolville vieras.
Kun reflektoin omaa
suhtautumistani kesään ja sen tuomiin villityksiin, voin vähemmän yllättäen todeta pitäväni tätä nykyä
hieman eri asioista kun vaikka vuosikymmen takaperin. Nuorempi minä luultavasti pyyhkisi samanaikaisesti
viattomin silmin räkää ja kyyneleitä poskiltaan ymmärtäessään että ihmisen varttuessa myös yksilön
intressit muuttuvat.
En sano, että kun elohopea kipuaa nollan paremmalle puolelle asunnon ovesta kävelisi
vauvaöljyllä päästä varpaisiin valeltu pronssiveistokseen verrattava kravattisonni, mutta ala-arvoisetkin
helmitaululaskentataidot riittävät ymmärtämään, että kaikki täysi-ikäisyyden mukanaan tuomat
”etuoikeudet” eivät välttämättä mahdu rippikoulusta asti hyllyllä pölyttyneen Raamatun kansien väliin.
Tarkoitukseni ei kuitenkaan missään nimessä ole käsitellä sitä miksi suomen kansan spontaanit
vauvantekoharjoitukset painottuvat nimenomaan kesäaikaan, sillä uskon että yhtä lailla vieraiden kanssa
yhdytään myös muihin vuodenaikoihin. Kesä vain on onnistuttu brändäämään paremmin. Jos kliseisistä
sukupuolinormeista olisi olemassa oppikirjaan verrattava teos, käsittelisi sen ensimmäisen pääluvun
ensimmäinen kappale sitä, miksi horokesään verrattavissa olosuhteissa miehiä pidetään sonneina ja naisia
horoina.
Ymmärrän että joistain asioista tulee ihailtavia ja ”siistejä” vain tietyn ihmisen tai ihmisryhmän
tehdessä niitä. Ozzy Osbourne joi aikoinaan omaa virtsaansa hotellin uima-altaalla, mutta jos
allekirjoittanut menisi yleiseen uimahalliin kylmäaltaan äärelle nauttimaan pitkän huikan yhtään mitään
omasta kehostani tullutta eritettä, koittaisi minulle kusiset paikat. Samankaltaisen kulttuurin ei niin
luonnollisen jatkumon ei kuitenkaan tarvitse ulottua rocktähtien toinen toistaan erikoisempien
maneereiden ulkopuolelle.
En usko, että ylitän yleisradion uutiskynnystä, kun sanon että on äärimmäisen epäoikeudenmukaista
leimata toinen sukupuoli ”paremmaksi” kun toinen jos molemmat kuitenkin tekevät tasan samaa asiaa.
Tasa-arvo on moniulotteinen asia ja sukupuoliin liittyvät normit ja roolit ovat vain yksi hiuksenhieno
pintaraapaisu siihen. Kaltaiseni kapeakatseisen ja sukupuolinormeihin perehtymättömän moukan sana ei
tässä mielipiteiden tunkiolla paina, mutta koen silti aikuisten asioista kirjoittaessa osavelvollisuudekseni sanoa aiheesta jotakin.
Vaikka todelliset maailmanparantajat, asiaan paneutuneet sekä huomattavasti
itseäni sivistyneemmät ja ennen kaikkea paremmin asiansa muotoilevat ihmismielet asiaa jo
täysimääräisesti puivatkin vauva.fi:ssä, tiktokin ja iltalehden kommenttiosioissa sekä jokaisesta suomen
kylästä löytyvän räkäläkapakan nurkkapöydässä. Maailmasta ei löydy ongelmaa, johon joku Facebookin
profiilikuvassaan ukrainafiltteriä käyttävä keski-ikäinen ei osaisi kertoa ratkaisua.
Voisin tehdä kirjasarjan siitä, kuinka monesti tunnen syvää myötähäpeää lukiessani edellä mainittujen
alustojen keskustelua aiheesta. Ei sellaista myötähäpeää mitä kokee, kun hyvä ystävä laulaa karaokessa
villieläintä alle viiden tuopin humalassa, vaan sellaista myötähäpeää, joka herättää halun kokeilla miltä
tuntuu huuhdella silmät kodin putkimiehellä. Valitettavan useissa tapauksissa kommentin sisällön voi
laittaa ”Lukematta paskaa”- mappiin, mutta suurena suomen kielen ystävänä se mikä itseäni pitää öisin
hereillä on kirjoitusasu ja kieli, jolla nämä kannanottojen irvikuvat on kaikkien nähtäväksi julkaistu. Keski-iän
ylittäneiden some-Gandhien mollaaminen ei kuitenkaan ollut alkuperäinen asiani, vaan se, kuinka ikävään
valoon molempisukupuolinen horoilu saattaa sukupuolista sen kauniimman.
Jotta en kuulostaisi liikaa sosiaalisen median valkealla ratsulla kirmaavalta pick me- ritarilta, lienee
paikallaan sanoa myös jotain tasa-arvosta tasa-arvoa koskevissa asioissa. En yritä parantaa maailmaa ja
ratkaista tasa-arvon lisäksi nälänhätää ja maailmanrauhaa, mutta tahdon vain pikkuriikkisen nostaa esille
asioita jotka kuluttavat aivoja maailmaa syynätessä. Tasa-arvosta puhuttaessa on monesti helppoa ottaa
tarkasteluun asioita jotka ovat ”sallittuja” vain toiselle sukupuolelle.
Kun nainen suutelee toista naista
illanvieton lomassa, on kyseessä vain ”pientä tuhmailua”, mutta kun mies suutelee miestä kesken kiihkeän
tanssilattian kuluttamisen, saisi tämä turpaansa ainakin noin joka ainoassa suomen kunnassa jossa ”Minän”
sijasta sanotaan ”mie”. Lienemme ainakin suurin osa samaa mieltä siitä että naisten kohdalla on yleisesti
hyväksyttävämpää työntää kieltä saman sukupuolen edustajan kurkkuun kun miesten kohdalla. Tarkennan
kuitenkin että tämä ei ole julkisesti tehty kaapista poistuminen, tai että olisin välittömästi ujuttamassa
kankeani toisen karvaperseen kankkujen väliin mikäli siitä ei seuraisi välitöntä grillinkulmatuomioistuimen
tarjoamaa tummanviolettia nahkamonokkelia, vaan yleistä pohdintaa siitä miksi asian laita on niin kuin se
on.
Hyväksyi yhteiskunta kahden heteromiehen välistä rakastelua tai ei, voi sillä olosuhteista huolimatta olla
paskainen loppu.
