Artikkelin kansikuva

Deodoranttia, käytöstapoja ja yksi pituuskasvu, kiitos.

Yksi pitää isästä ja yksi pojasta, eikä kumpaakaan voi tuomita oman mieltymyksensä vuoksi. Siinä
missä jokainen meistä tietää yllättävän tarkastikin sen mistä pidämme, tiedämme myös sen mistä
emme pidä.

Jos jo seuraajayhteisön nimi kuvailee sitä, että sen seuraajakunta koostuu suurimmilta
osin aikuiseksi kasvaneista ihmisistä ja heidän asioistaan, voisi hyväsieluinen olettaa muutaman
elämän peruspilarin olevan tämän seuraajakunnan edustajilla hallussa. Mikäli uskominen kuitenkin
on teidän vastauksianne vastakkaisen sukupuolen suurimmista Turn offeista kysyttäessä, on
alaikäisen juhannustakin selvempi asia että näin ei todella ole.

Koska lista erotiikkaa silmittömällä
julmuudella murhaavista piirteistä oli surullisen pitkä, on sisällöntuotannollisista syistä asiaa
parempi lähteä tarkastelemaan kahdessa osassa: Miehet ja naiset.

Ensimmäisenä vuorossa on
perinteisistä sukupuolista se kauniimpi.
Olen kuin ällikällä piesty, olettaen että jokaisen saadun vastauksen taustalla on edes hentoinen
rintaääni joka perustuu vastanneiden omakohtaisiin kokemuksiin. Vastausten joukossa nostettiin
esille asioita, joiden hyväuskoisempi yksilö olettaisi olevan itseisarvoja, mutta mitä ilmeisimmin
myös on olemassa ihmisryhmä jonka rima arkistenkin asioiden saralla on poikkeuksellisen
matalalla. Sen kummemmin kenenkään valintoja moralisoimatta lienee syytä sukeltaa sisään
naisten antamiin vastauksiin.

Naisten vastauksiin perehtyminen ei edellyttänyt pitkää tarkastelua kun oli jo päivänselvää, että
suurin seksintappaja naisten silmissä on huono hygienia. Vaikka miehenä tahdonkin uskoa aina
ensisijaisesti muiden kaksilahkeisten hyvyyteen, on herkän maskuliininen sieluni pukeutunut tämän
asian äärellä suruväreihin. En ole koskaan syventynyt talousmaailman syövereihin, mutta en usko
että esimerkiksi deodorantti, hammasharja ja suihkusaippua olisivat kovinkaan huonoja
sijoituskohteita. Ennen kuin kukaan kullieläin lähtee oikopäätä kylvettämään jaloa kroppaansa
Mennenissä, on hyvä muistuttaa että myös hajusteiden käytön ja itsestään huolehtimisen toinenkin
ääripää oli nostettu naisten toimesta esille isoimmista turn offeista puhuttaessa.

Kaikki kanssamiehet olkoot siis huoletta; jos käyt kerran päivässä suihkussa tekemässä muutakin kuin
hakkaamassa hanskaan, ei se automaattisesti tee sinusta TIS-Elmeriä. Kaiken hygieniapuheen
keskellä tahdon viimeisenä asiana nostaa esille sen, että peseytymisen, hampaiden harjaamisen
tai deodorantin käytön ei pitäisi perustua muiden ihmisten mielipiteeseen, vaan lähtökohtaisesti jo
ihan oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen.

Monet naisvastaajien mainitsemista turn offeista liittyivät miehen ulkoisiin piirteisiin. Vastausten
pitkässä listassa käsiteltiin kirjaimellisesti miehet päästä varpaisiin, ja mitään kive(st)ä ei jätetty
kääntämättä. Oli kyseessä sitten sirot kädet, pieni muna, kapeat hartiat, pitkä parta,
epäsopusuhtainen nenä tai kalju pää, löytyi vastaajilta mielipide kaikkeen. Ulkonäöstä puhuttaessa
on huomioitava että ihmiskeho on vain geneettinen lottorivi, eikä sen lopputuloksiin monilta osin
pysty vaikuttamaan. Huomionarvoista on myös että ihmisen mieltymykset ovat täysin yksilöstä
riippuvaisia, eikä maailmasta löydy miestä joka saisi jokaisen vastakkaiseen sukupuoleen
kiintyneen naisen valumaan reisiä pitkin, paitsi ehkä George Clooney.

Mies luonnollisesti on enemmänkin kuin vain aikuiseksi kasvanut siemensyöksy, ja myös
luonteenpiirteisiin, persoonallisuuteen ja maneereihin takerruttiin valtaosassa vastauksista. Pari
valitettavan paljon esille noussutta asiaa olivat ylimielisyys ja huonot käytöstavat. En tiedä
minkälaisen kasvatuksen tai arvomaailman omaa ihminen, jonka perusoletus on se että toisten
väheksyminen ja halventaminen, tai asiakaspalvelijoille pään aukominen olisi viehättävää, mutta
paljastettakoon tässä ja nyt että ei ole. Ihan siistiä broidi että osaat käyttää ”Vittua” lauseessa,
mutta sen varaan ei kannata rakentaa koko persoonaa ja käytösmallia.

Elämä koostuu eri vaiheista, ja on luonnollista että jossain vaiheessa kehitystä tulee ohikiitävä
vaihe kun pillifarkkujen roikottaminen puolessa pakarassa, ja kirosanojen täysin ylimitoitettu käyttö
tuntuu hyvältä ajatukselta, mutta on myös luonnollista kasvaa siitä kyseisestä vaiheesta ohi. Jos
joku silti saa pilluperhosia tästä mafiavaimofantasiasta niin kaikin mokomin.’

On kuitenkin hyvä
tiedostaa, että moisesta kiihottumalla poistaa itseltään automaattisesti oikeuden märistä Instagram
storyssa siitä, kuinka kaikki miehet ovat sikoja ja oikeita herrasmiehiä ei ole enää olemassa.
Yksi suosituimmista vastauksista oli myös liiallinen alkoholin kulutus, mikä sinänsä ei yllätä. Vaikka
pieni annos alkoholia voikin avata ihmistä hieman, ja hiuksenhieno nousuhumala tehdä
hiljaisestakin hiihtäjästä suupaltin, ei se ole kestävä ratkaisu oman luonteensa hiomiseen.

Tietenkin pään sekoittamisen kolmesti viikossa voi jossain tapauksissa laittaa esimerkiksi
opiskelijaelämän piikkiin, mutta vaatii myös henkistä kasvamista ymmärtää että haalaribilettäminen
on vain ohikiitävä hetki elämästä, eikä ole erityisen suotavaa rakentaa koko aikuiselämäänsä sen
varaan. Vaikka elämästä pitääkin osata ottaa mahdollisimman paljon irti ja moniin hauska muisto
kulkee käsi kädessä vahvasti lapsilta kielletyn hassuttelumehun kanssa, on valitettava tosiasia että
harva kännissä saatu idea kuulostaa yhtä hyvältä enää pään selvittyä. Alfred Nobel tuskin keksi
dynamiittia kyykkyrieslingia nautittuaan, mutta naapurin Jarkko varasi Karibian risteilyn, ampui
ilotulitteita persevaosta ja haastoi poliisin painiotteluun kumottuaan ensin pullon gambinaa ja kolme
ananaslonkeroa.

Vaikka naisten antamia vastauksia lukemalla helposti saa kuvan että vastakkainen sukupuoli on
vain lauma pakarat paljaana kulkevia, pillifarkkuihin sonnustautuneita, nuuskaa imeviä,
sosiaalisesti taidottomia ja persereiältä haisevia luottotiedottomia kapeaharteisia sikoja, on hyvä
pitää mielessä että kyselyn tarkoitus oli nimenomaan nostaa esille vain huonoja puolia. Vaikka
esimerkiksi hygieniasta huolehtiminen ei mielestäni ole missään määrin kohtuuton pyyntö, on hyvä
ottaa myös huomioon että jokaisella ihmisellä on hyvien puolien lisäksi omat negakohtansa.

Loppupeleissähän me kaikki olemme vain ja ainoastaan ihmisiä.

-LokaJosef, hovikirjuri.