”Sen nimi alkaa J-kirjaimella”, ”Se on vesimies”, ”Se ajaa bemarilla”, ”Se pelaa golfia”, ”Se ei halua näyttäytyä yhdessä julkisilla paikoilla”, ”Vannoo rakkautta kuukauden tapailun jälkeen”.
Kaikki edellä mainitut ovat AA:n yhteisön mukaan punaisia lippuja. Ei sellaisia, jotka liehuvat lippusalossa Montenegrossa tai Kiinassa, vaan sellaisia, joita näkee toisissa ihmisissä. On hienoa, kuinka ihmisen luonteenpiirteitä kuvailtaessa on siirrytty puhekielessä käyttämään hyvin valoa aistimattomillekin yksilöille sopivaa luokittelua, jossa piirteet jaetaan joko vihreisiin tai punaisiin lippuihin. Toki jos joku lukijoista sattuu olemaan allekirjoittaneen lailla sosiaalisen median (lue: Tiktokin) suurkuluttaja, ovat tutummat termit ehkä kuitenkin ”Red flag” ja ”Green flag”.
Nykyään pitkäpinnaisimmankin sanasepon on nöyrryttävä ja myönnettävä että sinivalkoisen, maailman kauneimman kielen merkitys puhekielessä on laskusuhdanteessa. Vaikka englanninkielisten termien integroiminen suomen kieleen saakin eittämättä jokaisen oman elämänsä Agricolan virtsaputken kirvelemään, on myönnettävä, että lontoonkieliset verrokit erivärisille lipuille ovat iskevämpiä.
Ihmisiä on arvioitu ja tuomittu lajitovereidensa toimesta jo pitkän aikaa. Sinänsä siis toisen kanssaeläjän ihmisyyspotentiaalin selvittäminen tämän henkilökohtaisen elämän ja piirteiden perusteella on ikivanha juttu, perinne jopa. Nykyiseen, Annen ja Ellun suurelle yleisölle esittelemään muotoon se kuitenkin on alkanut muovautua vasta ”viime aikoina”. Minkälaista suhdetta ikinä kukaan etsiikään, on etsittäessä täysin ymmärrettävää asettaa tietynlaisia kriteereitä, sillä jokaisella meistä on omanlaisensa mieltymykset toisen ihmisen suhteen, koskivat mieltymykset sitten ulkoisia piirteitä tai persoonaa ja luonteenpiirteitä.
On siis sallittua, jos ei jopa suotavaa vaatia, että tuleva kumppani tai ystävä ei esimerkiksi vapaa-ajan harrastuksenaan kurista ihmisiä hengiltä ja tuhopolta kirkkoja sekä R-kioskeja. Ihmisen leimaaminen huonoksi tai hyväksi tämän etunimen ensimmäisen kirjaimen tai syntymäkuukauden perusteella kuitenkin tuntuu jo hieman liioitellulta ja suorastaan absurdilta.
Uskokaa tai älkää, mutta myöskään se, että ajan BMW:llä ei tee minusta paskaa jätkää, vaan olisin paska jätkä myös Skodan ratin takana.
Ei tarvitse siis pitää hatustaan kiinni ymmärtääkseen, että ihminen, mies, nainen tai muunsukupuolinen voi naida nakutella mitä tai ketä tahansa kenellä on pulssi, särkeä sydämiä tai olla maailman rakastettavin ihminen riippumatta siitä missä kuussa tämä on syntynyt, tai millä kirjaimella tämän etunimi alkaa.
Kaiken tämän valossa herääkin kysymys siitä, miksi kaikki Red flagit ja niiden väkinäinen etsiminen ovat nostaneet päätään niin suurissa määrin. En tietenkään tuomitse täysin ihmisen analysointia tämän piirteiden vuoksi, sillä pohjimmiltaanhan siihen kaikenlainen sosiaalinen verkostoituminen ja kanssakäyminen juontavat juurensa. Voin olla väärässäkin, mutta uskon että kukaan meistä ei ehdontahdon halua viettää aikaansa ihmisten kanssa, joista ei pidä.
Fakta kuitenkin on se, että kukaan ihminen ei ole kenenkään silmissä täydellinen. Vaikka historia tunteekin monta tapausta, jossa vastarakastuneet, vuosisadan romanssiaan ruusunpunaiset lasit silmillä täysillä elävät sydänkäpyset vakuuttelevatkin toisen täydellisyyttä, on toisessa ihmisessä aina joku piirre, joka ennemmin tai myöhemmin alkaa koettelemaan hermojen kestävyyttä.
Joskus rakkauden euforiankaltaisen alkuhuuman haihduttua, paljastuu nämä piirteet niinkin merkittäviksi, että ne ajavat suhteen Costa Concordian tavoin karille. Se on kuitenkin vain elämää, ja jos suhde tulee päätökseensä, oli sen tarkoitettukin menevän niin.
Diagnosoimattomana narsistina tahdonkin nostaa esille edellisen kirjoitukseni, jossa puhuin rakkauden kertakäyttöisyydestä ja pinnallisuudesta. Olisiko asia kuitenkin sillä tavalla, että nykyään Red Flageiksi tituleerattavia asioita käytetään tekosyynä sille, että tietyn ihmisen kanssa ei haluta vakiintua? Tämä kulkisi käsi kädessä sen kanssa, että rakkaus on vain varjo entisestään, ja ”Red Flagit” vain korostavat sen kertakäyttöisyyttä.
Tarkoitukseni ei suinkaan ole yleistää, eikä syyttää ketään erikseen. Onhan kuitenkin olemassa veli- ja siskokultia, jotka katsovat maailmaa niin sinisin silmin, että edes Ferrarille ominaisen hehkuvan punaiset liput, varoitusmerkit ja vilkkuvalot eivät hetkauta. Tämäkään ääripää ei välttämättä tue täysissä määrin rakastumisen perinteistä määritelmää, ja ennen pitkää aiheuttaa rakastuvalle osapuolelle pahan mielen ja kyyneleitä silmäkulmiin.
Omalla, kierolla tavallaan ”Red Flagit” ovat siis myös suojelumekanismi, oman mielen keino suojautua ihmisiltä, jotka tekevät itselle pahaa ja joita pitäisi vältellä kuin ruttoa. Rajansa kuitenkin kaikella. Itsensä ”suojeleminen” personal trainerilta, huhtikuussa syntyneeltä tai videopelejä pelaavalta ihmiseltä kuulostaa hieman ylilyönniltä.
Hulvaton ilmiö joka Red Flagien yleistymisen myötä on tullut myös ilmi, on se, että itsestä ei välttämättä osata täysin samalla pieteetillä etsiä vikoja ja ikäviä puolia. Voisiko olla mahdollista, että jonkun toisen silmissä olet itse kävelevä ja hengittävä ilmahälytyssireeni?
Valitettava tosiasia kuitenkin on se, että ympärillämme on tahtomattammekin ihmisiä, joiden itsetietoisuus ei ole päivääkään alle eskarilaisen tasolla, ja moraalinen kompassi niin syvällä perseessä, että on suoranainen ihme, jos tämä löytää edes lähikaupasta kotiin. Tuntuuhan se ikävältä miettiä omia huonoja puoliaan, kun voi sen sijasta keskittyä tuomitsemaan muita, virheillä valeltuja ihmisiä.
Sanon toistamiseen: En tuomitse, enkä syytä ketään sillä jokainen meistä on sitä jossain vaiheessa elämäänsä tehnyt. Jos joku kehtaa väittää, että ei ole, ansaitsee hän ruoskaniskuja valehtelusta. En siis sano että Red Flagit ovat välttämättä huono asia, enkä myöskään että niiden varaan rakkautensa laskevat ihmiset ovat. Sanon vain, että tervemielinen itsereflektointi aika ajoin on tervetullut piirre, joka pitää villeimmänkin fuckboyn ja oman elämänsä prinsessan jalat edes hieman lähempänä maata.
Loppuunsa kuitenkin moni ihmisen raunio tekee joka päivä kaikkensa ollakseen paras versio itsestään. Joillekin se tarkoittaa uuden minän etsimistä, kun taas joillekin se on pyrkimystä saada menneestä kiinni.
