Vieraileva kynä: Joyn sinkkukesä osa. 1

Tässä sitä taas ollaan. Makaan lattialla paljas selkä mattoa vasten ja silmät selällään katsellen katon rajaa. Hengittelen rauhassa sisään ja ulos. Koukistan polvet levittäen jalkani samalla. Päällä ei ole rihman kiertämää. Huomaan, että jokin kostea koskettaa kevyesti häpyäni ja sitten rauhallinen kieli lipaisee vulvan yli. Suljen silmät ja huokaisen. Samalla kuulen voimakkaan karjaisun: ”LUPU EI!” Räväytän silmäni sillä sekunnilla apposen auki, ja nostan äkkiä pääni katsoakseni, mikä siellä jalkojeni välissä tuheroani oikein lipoo. Siinä se töllöttää. Seuralaiseni, herra Mustikan, harmaahko kääpiösnautseri killittää meikäläistä pikkuisilla nappisilmillään ymmärtämättä omistajansa ankaraa äänenpainoa. Kaikkea sitä. Tulipahan sitä saatua suuseksiä myös koiralta – tosin ensin tietämättäni ja tahtomattani. 

Siinäpä yksi tositarinaan perustuva katkelma omasta sinkkuelämästäni. Tervetuloa siis lukemaan ja elämään meikäläisen tohelointia tarinoiden muodossa. Mä oon uusi tekstisisällöntuottaja Aikuisten Asiat -sivustolla. Oon verrattain nuori nainen – ikä sijoittuu kahdenkymmen ja kolmenkymmenen välille. Tuun kirjoittelemaan paljon kaikennäköisiä juttuja eritoten seksiin, seksuaalisuuteen ja suhteisiin liittyviä kirjoituksia. Tulette tuntemaan meitsin aliaksella Joy.

Meikäläinen on varsin hiljattain sinkkuuntunut viiden vuoden vakavan parisuhteen päätyttyä. Olin hyvin vakaassa ja sitoutuneessa parisuhteessa ihanan miehen kanssa. Loppua kohden meidän seksielämämme kuihtui kuitenkin täysin kasaan, mikä olikin yksi painavimmista tekijöistä eropäätöksessä. Ennen eroa ehdimme nopeasti kokeilla avointa suhdetta. Huomasin avoimen suhteen aikana, että en niinkään kaivannut avointa suhdetta, vaan halusin kokonaan pois parisuhteesta. Kuten Carrie Bradshaw usein sanoi: ”En voi muuta kuin ihmetellä, miksi pysyin näinkin kauan huonosti voivassa parisuhteessa?”

Oma avoin suhde -kokeiluni alkoi yksistä bileistä…

Pienessä hiprakassa juttelin ennen baariin menoa erään herrasmiehen, herra Hymypojan, kanssa niitä näitä, linnun päitä – kuten eräs rakastettu tempparimieskin kerran sanoi. Niin kutsuttu flirttailu ja ylipäätään miesten iskeminen oli jäänyt merkittävästi vähemmälle viisi vuotta kestäneen parisuhteen takia. Ehkä ymmärrettävästä syystä siis meikäläistä vähän ujostuttikin lähestyä tätä mukavan oloista, vaikkakin käytännössä vierasta miestä. Lähestyminen kuitenkin kannatti. Kävin ensin vessassa ja vilkaisin peiliin varmistaakseni, että katsoihan peilistä varmasti miellyttävän näköinen ihminen, jonka lähestymisyrityksestä ei kannattaisi kieltäytyä. Affirmative, totesi Joy. Rauhallisin askelin siirryin herra Hymypojan pöytään. Hymypoika jutteli jostain itselleni täysin vieraasta aiheesta miespuolisen ystävänsä, herra J:n, kanssa. Työnnyin röyhkeästi Hymypojan viereen nyökytellen täysin ymmärtämättä käsillä olevasta keskustelunaiheesta. Koin hieman epävarmuutta, mutta päätin tarttua härkää sarvista ja laittaa omat viettelystaitoni peliin. Kannattaisiko se?

Hymypoika oli aiemmin samana iltana saanut oletettavasti pakit joltain toiselta naiselta, ja koin tämän olevan hyvä sauma itselleni yrittää lähestyä häntä. Otinkin toisen naikkosen töykeän kieltäytymisen puheeksi istuutuessani Hymypojan vierelle. Hymypojan keskustelukumppani, herra J, huomasi läpinäkyvän ja laadullisesti kehnon flirttini, ja kuten kunnon wingman konsanaan, hän sanoi olevansa uupunut keskustelemaan vakavia, ja että minä, Joy, jatkaisin varmasti aiheesta keskustelua ja kuuntelisi herra Hymypojan murheita. Näiden sanojen saattamana hän poistui pöydästä. Hattua nostan vieläkin sinulle herra J – kaltaisiasi saisi olla enemmänkin.

Kahdestaan jutellessamme emme ehtineet kauaakaan vaihtaa sanaa ennen kuin keskustelumme muuttui jossain määrin kiihkeään ja viinan huuruiseen suuteluun. Mission accomplished, totesi Joy. Oletettavasti sain siis vastakaikua lähestymiselleni, ja vietimmekin loppuyön herra Hymypojan vuoteessa. Seksi kyseisenä yönä ei omasta mielestäni ollut kovin hääviä, sillä klassinen viskimuna onnistui kuin onnistuikin jälleen yllättämään niin minut kuin herra Hymypojankin. Päätin kuitenkin antaa hänelle – ja viskimunalle – toisen mahdollisuuden, ja palasin hänen soppeensa seuraavana iltana. Näiden kahden kohtaamisen pohjalta tein mielenkiintoisen havainnon; seksi selvinpäin on TODELLA paljon parempaa kuin päihtyneenä. Kaikkea sitä voikin pieni ihminen oppia, vaikka kuinka kokisi tietävän jo kaikesta kaiken.

Oletettavasti sain siis vastakaikua lähestymiselleni, ja vietimmekin loppuyön herra Hymypojan vuoteessa."

Jatkoimme säännöllisen epäsäännöllistä tapailua käytännössä jatkuvan panemisen merkeissä herra Hymypojan kanssa, ja tuntuikin siltä, että seksin laatu hänen kanssaan sen kuin parani. Lähennyimme hänen kanssaan myöskin henkisellä tasolla, ja huomasin meillä olevan yllättävän paljon yhteistä. Niin seksi kuin platoninenkin ajanvietto alkoi olla minulle hyvin mieleistä, ja jopa mieleisempää kuin kotona olo oman miekkosen kanssa. Ennen kuin huomasinkaan, tunteita herra Hymypoikaa kohtaan alkoi kehittyä. 

Parisen kuukautta jatkoimme herra Hymypojan kanssa kasuaalia seksiä ja ajanviettoa. Tähän ajanjaksoon sisältyi myös ero oman mieheni kanssa, ja järkyttäviä tunnemylleryksiä niin herra Hymypoikaan liittyen kuin entistä puolisoanikin. Tilanne oli erittäin sekava ja raskas itselleni. Tuudittauduin herra Hymypojan seuraan ja seksiin hänen kanssaan. Oli helppoa irtautua arjesta ja omasta todellisuudesta yksinkertaisesti panemalla vaan niin paljon, ettei itsellä enää minkäänlaista järjenjuoksua ollut jäljellä. Olisiko meikäläisen kannattanut ottaa aikalisää ja perääntyä heti, kun huomasin tunteiden muodostuneen herra Hymypoikaa kohtaan?

Ehdinpä tosiaan ihastua herra Hymypoikaan, mikä sekoitti valmiiksi sekavaa tilannetta entisestään. Kerroin Hymypojalle tunteistani. Hän ei kuitenkaan halunnut sitoutua tai parisuhdetta, minkä luonnollisestikin koin hyvin harmillisena tosiasiana. Loppupeleissä oli kuitenkin todella hyvä asia, etten hypännyt pitkästä parisuhteesta heti uuteen, vaan sain aikaa etsiä itseäni parisuhteen ulkopuolella ja kokeilla, miten siipeni kantavat yksin. 

Päätin siis iskeä lorttovaihteen uudella tavalla silmään saatuani henkiset pakit herra Hymypojalta. Miksi koin tarvetta saada validaatiota itselleni? Eikö se riittänyt, että Hymypoika halusi minua fyysisesti? Vai oliko itsetuntoni kärsinyt oletettua enemmän erosta ja Hymypojan antamien pakkien takia?

Paljon pohdintaa itsessäni ainakin herättelee kysymys: Kuka oikein olen, kun pitkä parisuhde tulee päätökseensä? Koen itse olleeni hyvinkin eksyksissä eron jälkeen, mikä ajoi meitsin kokeilemaan ja kokemaan kaiken mahdollisen eteen tulevan. Moni lyhyen aikuisen ikänsä parisuhteessa viettänyt nuori ihminen eron jälkeen haluaa tutustua itseensä kokemalla villiä sinkkuelämää, ja meitsi ehdottomasti lukeutuu näihin ihmisiin. Halusin nähdä ja kokea, minkälaista seksiä sitä voisikaan harrastaa. Hyvää sain kokea heti ensimmäisellä kokeilulla. Verrattain huonoakin ehti tulla vastaan. Oikeastaan mitään niistä en kuitenkaan katunut. Parista keissistä kyllä koin, ettei ollut kaiken vaivan arvoinen. Siitäkin huolimatta kokemus muiden joukossa, eikä seksikumppaneissani ihmisinä ollut mitään vikaa. Hyvän ja mielenräjäyttävän seksin sijaan sain tutustua myös ihmiseen ja oppia uutta sillä tavalla.

Seksi on ihanaa ja hauskaa. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei kyseessä ole vain eläimellinen fyysinen akti, sekä olla välillä myös hellä ja lempeä seksi- ja keskustelukumppaneiden kanssa. Mitä kaikkea hauskaa ja nautinnollista saammekaan kokeilla ja kokea, kun muistamme kommunikoida ympäröivien kanssakulkijoiden kanssa sekä kunnioittaa kuulemaamme ja näkemäämme. Uskalletaan olla halukkaita ja tarvitsevia. Uskalletaan olla ujoja ja rauhallisia. Ja ennen kaikkea sallitaan toisille itselle vieras ja poikkeavuus.

Kiitos, kun luit. Ensi kertaan!

– Joy