Romantiikka ei ole kuollut, vaan se on muuttunut.

Enää kitaralla säestetty rakkausballadi lemmitetyn
makuuhuoneen ikkunan alla ei saa rakkaudenosoituksen kohdetta valumaan avatun viinitonkan lailla. Ei
myöskään tunnu olevan kovin romanttisesti trendikästä viedä mielitettyä ”sen vanhan tammen” luokse
katsomaan auringonlaskua. On toki olemassa pieni mahdollisuus, että juuri tämänkaltaiset retroteot sopivassa
tilannekehyksessä toimeenpantuina aiheuttavat vastaanottavassa osapuolessa sydämentykytyksiä muunkin
kuin myötähäpeän tai infarktin vuoksi, mutta uskon kuitenkin, että nykyaikana rakkaudenosoituksille on
asetettu hieman erilaiset standardit.

Nykyajan standardit eivät välttämättä täysin kättele sen riman kanssa, joka aiemmilla vuosikymmenillä on
asetettu. Yritän parhaani mukaan jakaa ymmärrystä ja empatiaa niille vanhoille sieluille, jotka
nuoruudessaan ovat ”joutuneet” etsimään seuraa lehden yleisöpalstalta. Ymmärrettävästi aiheuttaa
hämmennystä, että nykyisin voi vain ottaa taskustaan älypuhelimen ja avata tinderin tai grinderin jossa
kumppani voi olla yhden pyyhkäisyn päässä. Vaihtoehtoisesti voi myös ottaa taskusta älypuhelimen, ja
mennä huoltoaseman vessaan ikuistamaan itseään Aatamin asussa. Annan kuitenkin vanhemmille
sukupolville ilmaisen vinkin; jälkimmäisen kanssa kannattaa toimia harkiten, sillä valitettavan monasti tämä
itsensä ikuistaminen johtaa vähemmän toivottuun jälkipyykkiin. Future is now old man.

Ainahan joka nurkalta löytyy sellaisiakin hahmoja, jotka eivät osaa päästää irti menneestä, ja arvomaailman
sopeuttaminen nyky-yhteiskuntaan sopivaksi tuottaa kohtuuttoman paljon hampaiden kiristelyä. Jos tähdet
ovat kohdallaan, löytynee näillekin vanhoillisuuden vaalijoille seuraa, vaikka sieltä paikallislehden
yleisöpalstalta.

En vähättele kuluneella vuosituhannella nuoruutensa juhlineita sukupolvia, mutta tuntuu todella
vastenmielisestä katsoa jonkun taistelevan vastaan sitä rakastamisen kulttuuria, joka teki nuorista
syntisempiä kuin koskaan. En tiedä mitä tapahtui, ja missä välissä, mutta nykyään yökerhojen tanssilattioilla
Penelopen ja Villieläimen tahtiin tamppaa nuoria, jotka työntävät kielensä vartti sitten ensimmäistä kertaa
kourimiensa pakaroiden väliin kuin 9-volttiseen paristoon konsanaan. Yhdistävä tekijä kun kuitenkin on se,
että äiti kielsi tekemästä kumpaakaan mutta kielloista huolimatta mielenkiinto vei voiton.

Nykyisessä rakkauden pelikentässä romantiikaksi tunnutaan miellettävän, kun saa heittää menemään sen
pienenkin toivon rippeen taivaspaikasta tuiki tuntemattoman ihmisen kanssa. Se haave keikistelypaikasta
pilven reunalla ei murene lattialle eikä pala helvetissä, vaan se jää sylkivanana kaulalle ja hikitahroina
lakanoille. En puhu nyt siitä, että romantiikkaa on yhtyä ihmiseen, josta tiedät juuri ja juuri etunimen, vaan
siitä että on olemassa ihminen, jonka visio romantiikasta on niin yhdenkaltainen omasi kanssa. Ei sen tarvitse
olla rakkautta, vaan hyvin ohikiitävä, hetkellinen rakkauden tunne, jonka itselleen ainakin parhaan
itsepetoskyvyn mukaan uskottelee olevan molemminpuolista. Kaikki se mielen puhtaus ja viattomuus mitä
nuorissa on joskus ollut, on pyyhkiytynyt pois internetin tarjoaman loputtoman aikuisviihdetarjonnan ja
erilaisten seuranhakupalveluiden myötä.

Enää nuoren miehen tai naisen ei tarvitse häpeissään kävellä siihen kauppaan, jonka näyteikkunaa koristaa
punaiset valot ja satiiniverhot, vaan ”esimerkkejä” rakkauden käytännön toteutuksesta on saatavilla
loputtomasti vain yhdellä näytön painalluksella. Asiaa on kuitenkin hyvä puida myös sen eettisestä
näkövinkkelistä, sillä pornon suurkuluttaminen liian nuorella ikää ei ole kertaakaan ihmiskunnan lyhyessä
historiassa johtanut mihinkään hyvään. Jos ja kun kuitenkin osaa hallita oman genitaalinsa ulkoiluttamisen,
on oikeastaan melko mieluisaa, että oksitosiiniannos on aivan käden ulottuvilla.
Vastuullisena melkein aikuisena, ja viattoman minäni rauniona käskenkin jokaista nuorempaa lukijaa

lopettamaan aikuisviihteen liikakuluttamisen ja oppimaan rakastamisen saloja kommunikoinnin kautta.
Uskokaa tai älkää, mutta molempien (tai kaikkien osapuolten) kannalta parempaan ja tyydyttävämpään
lopputulokseen päästään, kun keskustellaan siitä mistä toinen tykkää, sen sijaan että hypättäisiin että
luotetaan sokeasti mustaoranssin nettisivun tarjoamaan seksitaiteiluun Danny D:n tai Lena Paulin johdolla.

Niputtaakseni kaiken aiheeseen liittyvän ja liittymättömän voin todeta, että romantiikka ei ole kuollut, vaan
se on vain muuttanut muotoaan. Ajat muuttuvat ja ihmiset sen mukana. Se että jotain ei enää tehdä
samanlailla kun 40 vuotta sitten ei tarkoita, että se tehtäisiin huonommin. Pyydän kuitenkin, että lopetetaan
yhdessä se vastaanhankaaminen ja annetaan kunkin tahon tehdä rakkautta omalla tavallaan.
Samanlaisia himonussijoita olisi ollut jo puoli vuosisataa sitten, jos seuran löytäminen olisi yhtä vaivatonta
kuin tänä päivänä.

-Loka Josef